A-Katsastus matkalla kohti yhtenäistä digitaalista asiakaskokemusta
Uudistimme A-Katsastuksen verkkopalvelut yhtenäiseksi, asiakasta paremmin palvelevaksi kokonaisuudeksi.
A-Katsastus on Suomen johtava yksityinen ajoneuvokatsastusten, rekisteröintien ja kuljettajantutkintojen tarjoaja. Lähdimme uudistamaan A-Katsastuksen verkkopalvelukokonaisuutta tilanteessa, jossa konsernilla oli neljä erillistä sivustokokonaisuutta. Tämä näkyi hajanaisena asiakaskokemuksena.
Asiakkaamme tavoitteena olikin yhtenäistää kävijän asiakaskokemusta, ja luoda kokonaisuus, joka palvelee loppuasiakasta parhaalla mahdollisella tavalla.
Projekti alkoi syväluotaavalla konseptointityöllä mm. kohderyhmäkartoituksen myötä, jonka pohjalta luotiin sisältökonsepti ja yleinen informaatioarkkitehtuuri. Tärkeimpien kohderyhmien erityispiirteet ja tarpeet käsiteltiin huolella yhteisissä työpajoissa. Samalla määriteltiin onnistumisen mittarit tärkeimmille kohderyhmille.
Konseptoinnin tuloksena A-Katsastus sai toteutuksen kilpailutuksen tueksi määrittelydokumentin, informaatiohierarkian kuvauksen ja alustavat ulkoasu- ja käyttöliittymäsuunnitelmat.
Konseptin pohjalta lähdimme toteuttamaan uutta verkkopalvelua fokuksenamme mainio käyttäjäkokemus, suorituskyky ja saavutettavuus.
Hion tekniseksi kehityskumppaniksi kilpailutuksen pohjalta
A-Katsastus kilpailutti verkkopalvelun toteutuksen, jonka myötä Hion (silloinen Geniem) valikoitui toteutuskumppaniksi projektiin, joka starttasi täydellä teholla pari kuukautta myöhemmin.
"Hion erottui edukseen erityisesti tarjousten esittelytilaisuuksissa, joissa välittyi vahvan osaamisen lisäksi positiivinen asenne ja tekemisen meininki."
–Tomi Pakkanen, IT-kehityspäällikkö, A-katsastus
Asiakas oli jättänyt määrittelyyn tilaa muutoksille ja tarkennuksille, joten ennen varsinaista toteutusta suunnittelijamme teki tarvittavat, responsiiviset käyttöliittymäsuunnitelmat loppuun, ja johti yhdessä asiakkaan kanssa tehtyä määrittelyn tarkennusta. Samoin tekninen määrittely ja suunnittelu sisältyi toteutusvaiheen valmisteluihin, minkä jälkeen toteutus oli valmis alkamaan.
A-Katsastus ymmärsi uuden verkkopalvelun huolellisen suunnittelun merkityksen, joten siihen myös panostettiin.
WordPress valikoitui A-Katsastuksen julkaisujärjestelmäksi
A-Katsastus oli tehnyt huolellisen esiselvityksen uudelle verkkopalvelulle sopivasta julkaisujärjestelmästä. Tämän pohjalta WordPress valikoitui julkaisujärjestelmäksi, koska sen todettiin olevan laajennettavuuden ja kustannustehokkuuden kannalta paras ratkaisu.
Vastasimme WordPressin päälle rakentuvan järjestelmän tietoturvallisesta toteutuksesta. Asiakkaan toiveesta toteutuksessa käytettiin ensisijaisesti WordPressin ja siihen saatavilla olevien, huolella valikoitujen lisäosien ominaisuuksia. Esimerkiksi ylläpitokäyttöliittymän käyttäjätasoissa ja -oikeuksissa hyödynnettiin täysin WordPressin omia ominaisuuksia.
Palvelun toiminnallisuuksia
Ketteryydellä hyviin tuloksiin
Lopputulos on ollut asiakkaalle mieluinen ja projektille asetetut tavoitteet asiakaskokemuksen yhtenäistämisestä toteutuivat. Neljä erillistä palvelua saatiin tuotua järkeväksi, teknisesti toimivaksi ja helppokäyttöiseksi kokonaisuudeksi.
"Tehdyt projektit ovat pysyneet ilahduttavan hyvin budjetissa ja aikataulussa matkan varrella vastaan tulleista haasteista huolimatta."
–Tomi Pakkanen, IT-kehityspäällikkö, A-katsastus
Asiakkaan aktiivinen rooli ja ketterä lähestymistapa myötävaikutti suuresti projektin onnistumiseen, ja yhteistyö on ollut molemmin puolin antoisaa. Uskomme, että tämä näkyy myös lopputuotoksessa.
Olemme sittemmin laajentaneet yhteistyötämme uudistamalla myös ajanvarauspalvelut A-Katsastukselle, sekä konserniin kuuluville K1 Katsastukselle ja Katsastajasi.fi:lle. Lisäksi kahden viimeksi mainitun verkkopalvelut uusittiin. Yhteistyömme jatkuu palveluiden jatkokehityksen ja uusien kehityshankkeiden merkeissä.
Teillekin yhtenäinen asiakaskokemus?
Laita meille viestiä niin jatketaan keskustelua!
"*" indicates required fields