Vanhoja ajatuksia uudella kuorrutteella? – Vihreiden verkkopalvelujen myytit, osa 1

Kestävyysteemojen ympärillä pyöriviä harhakäsityksiä tarkastelevan blogisarjamme ensimmäisessä osassa selvitetään, mistä vihreissä digipalveluissa on konkreettisesti kyse ja mikä tässä muka nyt on uutta?

Vihreät verkkopalvelut ja pyrkimykset kohti digituotteiden ekologisuutta herättävät paljon ajatuksia, kysymyksiä ja toisinaan kritiikkiäkin. Osa kysymyksistä ja kritiikistä ovat toki varsin aiheellisia, mutta joukkoon mahtuu myös paljon tarpeettomia harhakäsityksiä, jotka muodostavat sudenkuoppia tielle matkalla kohti kestävämpiä digipalveluita. Päätimme pureutua aiheeseen ja murtaa tässä blogisarjassa näitä myyttejä yksi kerrallaan.

Mikä ihmeen digitaalinen hiilijalanjälki?

Digitaalinen hiilijalanjälki on käsite, jonka avulla voidaan arvioida digitaalisten palveluiden ja tuotteiden tuotannosta ja käytöstä aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Jotta voisimme ylipäänsä pohtia miten verkkosisällöistä ja muista digipalveluista tehdään vihreämpiä, pitänee ensin hieman valottaa, millaisista asioista digitaalinen hiilijalanjälki muodostuu ja miten sitä on mahdollista mitata.

Olisi kovin yksinkertaista jos hiilijalanjäljelle olisi olemassa yksi, standardimuotoinen mittari (kuten vaikkapa meille ihmisille vaa’alla käynti painomme tarkastelemiseksi), mutta harmillisesti näin ei ole, vaan käytettävissä olevat mittarit ovat aina kompleksisia.

Verkko on pullollaan erilaisia hiilijalanjäljen arviointiin tarkoitettuja laskureita, selainlisäosia ja työkaluja, mutta niiden antama lukema muodostuu aina työkalun tekijän valitsemien muuttujien perusteella, eivätkä niiden antamat tulokset usein siis ole vertailtavia tai yhteismitallisia keskenään. Tämä ominaisuus ei tee mittareista oletusarvoisesti huonoja tai epäluotettavia, mutta niitä kannattaa käyttää tiedostaen haasteet ja vertailla vain samalla mittarilla mitattuja tuloksia keskenään.

Jos tämä tuntuu epäilyttävältä, avataanpa asiaa hieman lisää.

Kussakin digitaalisessa hiilijalanjälkimittarissa voi olla käytössä hieman erilainen laskuperiaate toiseen laskuriin verrattuna, mutta päätavoite taustalla on kuitenkin yleensä jokseenkin sama: mitata, kuinka paljon kasvihuonepäästöjä jokin digitaalinen tuote tuottaa, kun sitä käytetään. Yksinkertaisimmillaan mitattuna nämä kasvihuonepäästöt muodostuvat sähköstä, jota kuluu, kun data siirtyy käyttäjän laitteen ja datakeskuksen välillä.

Sähkönkulutusta voidaan myös arvioida muiltakin kanteilta, kuten esimerkiksi siltä, kuinka paljon datan säilytykseen kuluu energiaa tai siltä, kuinka paljon tuotteen käyttö kuluttaa käyttäjän päätelaitteen akkua. Pelkän sähkönkulutuksen mittauksen lisäksi tätä dataa voidaan myös rikastaa erilaisilla yhtälöä tarkentavilla ominaisuuksilla kuten esimerkiksi tiedolla siitä, miten kestävällä energialla palvelua hostataan.

Toisin sanoen ylätasolla kaksi tärkeintä keinoa hiilijalanjäljen pitämiseksi kurissa ovat palvelun keveä design, toteutus ja sisällöntuotanto, sekä turhan datan – ei siis vain analytiikkadatan, vaan minkä tahansa tallennettavan digitaalisen informaation – tuottamisen ja tallennuksen välttäminen. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa koodin optimointia, suurten ja tarpeettomien mediatiedostojen poisjättämistä, tarpeettomien upotteiden ja skriptien välttämistä ja suoraviivaisia käyttäjäpolkuja. Dataa tulisi myös kerätä, tuottaa ja tallentaa vain tarpeeseen, eikä roiskia sitä pilveen täysin harkitsemattomasti.

Myytti nro. 1 – Samaa huttua uudessa paketissa?

Lukijalla saattaa nyt herätä ajatus: “Hetkinen, eiväthän nuo yllä kuvatut ole mitään uusia keinoja, vaan näitä on hyödynnetty ohjelmistotuotannossa internetin alkuajoista asti! Verkkosivuja ja niiden sisältöjä optimoitiin jo 90-luvulla! Yritetäänkö tässä nyt myydä vanhoja konsteja uudessa silotellussa paketissa ja esittää, että kyse olisi jostakin mullistavastakin innovaatiosta?”

Myönnettäköön, tämä myytti on samaan aikaan sekä totta että tarua. On juurikin niin, että monet vanhat hyväksi todetut optimointikeinot ovat edelleen toimivia – onhan niiden tarkoituskin ollut aina pohjimmiltaan sama kuin nykyisinkin, eli pienentää tuotetun palvelun kulutusta ja tehdä niistä mahdollisimman kevyitä.

Mikä tässä kuitenkin unohtuu on se, että vuosikymmen-pari sitten reunaehdot saneli teknologinen niukkuus, eli verkkopalveluista oli tehtävä kevyitä, jotta ne ylipäänsä avautuivat käyttäjien laitteilla ja myös datan tallennus oli pidettävä minimissä, sillä tallennuskapasiteettia ei yksinkertaisesti ollut tuhlailtavaksi.

Teknologian mahdollisuudet ovat kuitenkin kasvaneet viime vuosikymmenellä kohisten ja nyt käytössämme on pilvipalvelut, laajakaistayhteydet sekä huipputehokkaat (ainakin kymmenen vuoden takaisilla standardeilla) päätelaitteet. Toisin sanoen, teknologia ei ole enää pullonkaula.

Sähköistyminen ja digitalisaatio ovat megatrendejä, joista on toisaalta myös povattu vastausta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, mutta näin ei välttämättä automaattisesti ole – väärin käytettynä ratkaisusta voi myös tulla yhtä lailla osa ongelmaa.

Olemme pyristelleet viime vuosikymmenten aikana eroon teknologisesta niukkuudesta, mutta toisaalta emme vielä osaa toimia saavutustemme kanssa vastuullisesti.

Vaikka digivallankumous on tehnyt verkkopalveluista käyttäjälleen tehokkaita ja tämä tehokkuus tuntuu täysin aineettomalta, sähkönkulutuksellisesti se ei ole sitä – sen sijaan koko maapallon dataliikenne ja datan säilytys kuluttavat vuosi vuodelta kasvavassa määrin enemmän ja enemmän energiaa.

Eväitä tähän löytyy sekä vanhoista työkaluista, että uusista ratkaisuista. Vihreiden verkkopalveluiden tavoitteena ei siis ole yrittää esittää vanhoja ratkaisuja uusina innovaatioina, vaan pikemminkin tuoda osalle niistä arvonpalautus nykyisessä toimintaympäristössä.

Olivatpa valitut keinot sitten vanhoja tai uusia, oman digipalvelun energiankulutusta ja hiilijalanjälkeä on aina kannattavaa kehittää parempaan suuntaa. Ole rohkeasti meihin yhteydessä, jos olet kiinnostunut pohtimaan, millainen lähestymistapa sinun palvelullesi sopisi! Pääset lukemaan aiheesta lisää Vihreät digipalvelut-sivultamme.